sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Treenailua pellolla

Tänään oli taas ihan täydellinen sää kunnon treenailuille! Näitä lisää, ihan kesäinen ilma jo. Oltiin tuossa päivällä parin-kolmen tunnin lenkillä kaverin ja koirien kanssa, suurimman osan ajasta pellolla. Kokeilin Bacolla myös ensimmäistä kertaa näyttelyhihnaa.



 
3kk 3vko (Etujalka vähän vammaa, pikkuvikoja!)

Oon nyt perehtynyt paremmin noihin syksyn tuleviin pentunäytelmiin, pallottelen parin näyttelyn välillä, katsoo mihin tiemme vie. Baco on jo nyt (köh) pian ihannesheltin korkuinen, muutama sentti suurinpiirtein vielä uupuu. Meitä tullaan niin katsomaan pitkään tämän jätin kanssa, mikäli venähtää vielä kunnolla. :'D






Bonon kanssa ei sitten mentykään agin karsintoihin, satunnainen aksaaminen jatkukoon siis. Käytiin paikan päällä ja ainoa este oli pitkä matka. Näinä hetkinä sitä toivoisi, että olisi auto aina käytössä.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Koirakavereita ja kyläilyä

Alunperin plääni oli se, että oltaisiin menty huomenna mätsäriin ja sen jälkeen Jennylle (Tuikku + Maisa) koiria juoksuttamaan. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutoksia ja otimme suunnan jo tänään kohti Viljakkalaa. Ida, Jani ja Bamsu tulivat päivällä hakemaan meitä. Lähtiessä oli yllättäen mulla taas hirveää säätämistä, kiire tuli.. :'D Ja kun olin jo vähän matkaa koirien kanssa kävellyt, Baco riuhtaisi itsensä pannastaan irti. Se on tuhonnut sitä niin, että se pääsee siitä irti. Eikun takaisin kotiin vaihtamaan pantaa isompaan, joka on nykyään jo ihan sopiva, ja toinen panta päätyi roskiin, oli se jo sen verran mennyttä muutenkin.

Kun vihdoin pääsimme kolmikon luo, he odottivat meitä erään kaupan edessä ja sitten lähdettiin autolla hurauttelemaan kohti Jennyä. Baco tungettiin Bamsun kevythäkkiin ja soopelisheltit olivat jalkotilassa. Baco halusi jättää heti häkin pohjalle puumerkkinsä, pariin otteeseen tuli oksennukset. Matkapahoinvointia näyttää vähän pennulla olevan, muuten se oli ihan nätisti ja rauhallisesti. Pian olimmekin jo Jennyllä ja hän odotti pihassa Maisan kanssa. Siitä heti lähdettin tarpomaan metsään. Sheltit tulivat kaikki heti todella hyvin juttuun ja ne alkoivat ottaa kunnon leikkispurtteja pitkin metsiä. Maisa laahusti perässä "fuck off" -ilmeellä, ja lopuksi se päätti ottaa hatkat ja lähti takaisin talolle päin. :'D Ei näemmä syttynyt shelttiseurasta. Lopuksi mekin käännyimme takaisin päin ja Jenny otti Tuikun, lähdimme siitä kohti soramonttua.



 
Bamsu on rakkaus <3


 
Bono ja Tuikku ottaa matsia.

 
Kaverikuva. Vähän huuruinen juurikin siitä syystä, että sade kidutti linssiä </3 Ylhäältä Maisa, Bamsu, Baco, alhaalla Tuikku ja Bono :')

Montulla koirat juoksentelivat ja leikkivät taas innoissaan. Sää ei ollut mikään kovin kehuttava, tuli vettä (vaikkei mitenkään häiritsevän paljon), mutta kuvaamisen kannalta, ja kylmä siinä vähän tuli. Varsinkin Bacolla, kun ei olla vielä ostettu mitään manttelia tms. lämmintä. Jenny antoikin lähtiessä hienon omatekemän manttelinsa jonka Baco sai omakseen, kiitos siitä <3

Vielä ennen lähtöä mentiin hetkeksi sisälle. Pestiin koirat jotka olivat ihan kiitettävän kuraisia, mutta kivaa niillä ainakin oli! Mentiin Jennyn huoneeseen shelttien kera, Tuikku ja Maisa olivat sen aikaa muualla. Baco innostui leikkimään Bamsun kanssa ihan kunnolla ja Bonokin yritti kovasti mukaan.


 
Pojat ahdistelee Bamsua.


 
Kaunis pepsodent!

Tulomatkalla Bamsu ja Baco pistettiin yhdessä kevythäkkiin ja Bono oli mun jaloissa. Kakara päätti puklauttaa vielä kerran oksennukset. Kotona molemmat olivat ihan naatteja. Olin jälleen tyytyväinen molempiin, Bono sai taas kunnolla juoksutusta ja leikkiseuraa eikä Bacokaan ujostellut. Kiitos vielä läsnäolleille tosi mukavasta päivästä ja hyvästä seurasta!

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Spring is here!

Kuvapommitusta eiliseltä metsälenkiltä;















 

Kuvissa hirveen syksyinen fiilis, mutta joop. Lumesta ei ole ollut tietoakaan enää moniin päiviin ja Pirkkalaankin on jo ihan kunnon kevät saapunut. Koiratkin on jotenkin energisempiä (vaikka ainahan niillä virtaa riittää), kenties aavistavat että kesä on tuloillaan. Tänään käytiin Bonon kanssa taas agittamassa ja Bacon kanssa oli sitä ennen pentutreffit.

Ajattelin tässä lähiaikoina myös kirjoittaa, miten päädyin shelttiin, mikä niissä niin viehättää ja miksi juuri tämä on se elämäni rotu. Erilaisia kokemuksia tästä rodusta ja samalla ajattelin kirjoitella laajemmin meidän koirien luonteista, sekä hyvistä ja huonoista puolista. Sellaista stooria tuloillaan siis.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Pesupäivä

Piti jo aiemmin kirjoitella uutta postausta, mutta teen sen nyt kun on aikaa. Viikolla siis pesin molemmat, ja Bacon ensimmäistä kertaa. Bono ei välittänyt mitään kun se on jo tottunut, ja Bacokin oli todella hienosti, herkut on taikasana. Ei ollut huomaavinaankaan koko pesua, jonka jälkeen tottakai hirveät hepulit.



 
Bonon ilme ei ole kuivatessa iloinen.

Ja voi jeesus että voi koirasta lähteä karvaa. Pesun jälkeisenä päivänä sain harjata Bonoa valehtelematta varmaan 1½h, ja sitä lähti. Eikä loppua näkynyt. Mutta noin muuten se on ihan täydellisessä karvassa nyt. <3


 
Baco kasvaa hirvittävää vauhtia ja jalat venähtää, mun kakarasta tulee iso. </3 3kk 2vko

Koeviikko häämöttää edessä eikä varmaan senkään takia ole tullut pahemmin kirjoiteltua, mutta se kun on ohi, niin tulee varmasti useamminkin postauksia vaikka oon pyrkinyt pitämään tätä aktiivisena. Parin viikon päästä on kauan odotettu Tampere kv, vuoden näyttelykohokohta! Sinne siis molempina päivinä turistiksi kuvaamaan, ja eiköhän sieltä tartu mukaan noille vuffeille jotain uusia tarvikkeita, kuten aina, siitä reissusta sitten lisää silloin.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Hyvinvointiasiaa tai jotain sinnepäin

Ajattelin tässä aikani kuluksi kirjoittaa postausta meidän koirien hyvinvoinnista jotain pientä. Terveys ja hyvinvointihan on kaiken A ja O, ja sen perusteella lähdin heti ensimmäisenä tottakai koiraa etsimäänkin. Rodunvalintana sheltti pitkälti siitä syystä, että terveystilanne vaikutti hyvältä, muut seikat vasta tämän jälkeen. Bono ei ole koskaan sairastanut onneksi mitään, ellei jotain silmätulehdusta lasketa mukaan. Bacokaan ei (ainakaan vielä), ja toivottavasti pysyy jatkossakin terveenä.


 

Turkinhoito ei meillä ole koskaan ollut sen kummempaa, kuin että harjataan pari kertaa viikossa läpikotaisin, ja välillä vähän vähemmän, välillä enemmän. Ollaan päästy "helpolla" myös varmasti siitä syystä, että näyttälykoiriahan meillä ei tosiaan ole. Peseminen shampoon kera tarpeen vaatiessa, ja about muutaman kerran vuodessa vaikkei erityistä tarvetta olisikaan. Kesäisin tulee pestyä useammin.




Hampaidenhoidossakaan ei mitään erityisiä niksejä. Annetaan koirille usein erilaisia luita joita järsivät, myös dentastixit ovat kovassa käytössä. Lojuu tuolla kaapinpohjalla myös hammasharja ja -tahnakin koirille, mutta niitä ei oikeastaan tule käytettyä. Hyvin ollaan pärjätty luilla. Bonolla on joskus hyvin pienissä määrin jotain pientä hammaskiven alkua, mutta ne pienetkin rippeet on saatu poistettua viimeistään hammasharjan avulla.




Vielä ruokinnasta. Olen suosinut jo pitkään barffia, me mennään 50/50 -tyylillä. Nykyään olen suht tarkka mitä koirien kuppiin oikein menee, kun eräs nimeltämainitsematon laittaa (..tai ainakin yrittää laittaa) usein sellaisia mistä en tykkää, mm. kaikkea suolapitoista. "No ainakin se syö", joo, se ei silti kerro etteikö se olisi epäterveellistä, aina saa olla tilittämässä. Tosiaan, barffisafkaa ollaan vasta sellaset pari kk aktiivisesti syötetty, eikä tästä aiota siirtyä pois. Napujen ja lihojen lisäksi annetaan kananmunaa, kasviksia, öljyä jne.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Lekureita siellä, lekureita täällä

Tosiaan, ajattelin että kirjoitan tässä postauksessa pitkälti eilisestä käynnistämme eläinklinikalla. Baco sai vihdoin ja viimein ensimmäisen rokotuksen, tehoste olisi sitten taas kuukauden päästä.

Otin molemmat koirat mukaan, koska Bonokin sai siinä mukavasti lenkkiä. Nappasin myös kaverin mukaan apukädeksi. Siinä vuoroamme odotellessa punnitsin molemmat hurtat, Bono oli sellaset +15kg (kiva jötikkä! Mutta sitä säkääkin löytyy kyllä kiitettävästi) Baco oli myös iso jätkä, 6kg. Moi, tässä mä ja mun jättisheltit. Kun vuoromme tuli, Bono ja kaverini jäivät odottelemaan aulaan ja me päästiin rokotushuoneeseen. Minimies oli todella reipas! Antoi nätisti pelottavan lekuritädin tutkia itseään, vaikka vähän alussa vältteli. Itse rokotusta se ei edes tainnut huomata, vähän pää kääntyi taaksepäin kun oli laitettu. Muutenkin oli yleiskunnoltaan todella hyvä, oon ylpeä kakarasta. Maksaessani ohi meni ihmisiä ja koiria, ja Baco katseli hiljaa ja rauhallisesti, vaikka yleensä aloittaa metelin kun ihminen menee ohi. Oli sitten terminatorkin ihan väsynyt loppupäivän.

Muuten meille kuuluu hyvää, ei mitään erikoisempaa. Onneksi kevät on selvästi tulossa, ja sen myötä kesä, mekin ollaan silloin kaikkein aktiivisimmillaan. Ei talvella tuu ikinä mitään tehtyä.


 
3kk 1vko, n. 30cm/6kg

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kevät tulee ja aktiivisuus herää sen mukana

Taas blogger säätää omiaan (enhän minä toki), kun aloittelin tätä postausta ja julkaisi kesken. Hmm. Kuitenkin, oltiin tänään koirien kanssa parin tunnin lenkillä metässä, kevät tulee selvästi! Monin paikoin oli jo sulaa, ja oli niin lämmin että oli pakko mennä pelkällä hupparilla. Wohooo. Baco pysyy irti lähes täydellisesti, ei ole ollut luoksetulon kanssa ongelmia. Ei varmaan oo ihanampaa näkyä kun koirat vapaana rellestämässä luonnossa.



 

Bacolle annettiin myös tänään matolääke. Ajattelin että sekin menee alas ihan ongelmitta, tuo kun ei ole nyrpistänyt naamaansa tähän mennessä millekään ruoalle.. tai millekään, mitä voi syödä. :'D Ulkona saa kyllä koko ajan olla vahtimassa, vielä kun noita myrkyttäjiä on täälläkin päin liikenteessä. Matolääke oli tähän mennessä ensimmäinen mitä ei mielellään pistänyt suuhunsa, mutta sekin sujui paremmin mitä Bonon kanssa, sen kanssa se on yhtä taistelua.

Soitin tänään myös tämän kuun lopussa alkavista agikursseista. Mehän ollaan Bonon kanssa jo lähemmäs pari vuotta satunnaisesti aksattu (yleensä sen pari kertaa/kk), joskus taas useammin ja joskus harvemminkin. Muuten ei olisi mitään ongelmaa, mutta matka on itse paikanpäälle suht pitkä. Tai sitten vain kuvittelen, en ole ko. paikassa koskaan käynyt, mutta mitä kartasta katsoin. Harmittaa ja vituttaa, edellinen treenipaikka oli ihan täydellisen kävelymatkan päässä, mutta jostain syystä treenikenttä vaihtui. Sama seura on kuitenkin edelleen, ja toisaalta, tuossa matkalla saisi ainakin hyvät alkulämpät. Autoa kun ei meillä ole, molemmat ovat Tampereella isäni käytössä. Ärsyttää jos se on nyt niin pienestä asiasta kuin matkasta kiinni, mutta oon silti aika varma, että me Bonon kanssa tuonne karsintoihin mennään.