sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Pikapostaus ja reissukauden starttaus

_Vielä_ mulla ei ole mitään tähdellistä kirjoitettavaa, mutta pikakuulumiset tähän väliin. Nyt  ollut ihan kuolettavat kelit, mä ja koirat paahdutaan ulkona. Sais mun puolesta vähän ilmat viilentyä, alkaa ahdistaa lenkilläkin jo toi kuumuus, ja koirilla on vielä kivempi kun on tollaset turkit, varsinkin Bonolla. Onneks on kotikonstit joita voi käyttää viilentämiseen, ja vedessä noi tykkää olla. Bono on kasvattanut taas kunnon puffiturkin, menee ihan väärin, kun talvella sitten tiputtaa kaiken.. :'D Eiköhän me kuitenkin selvitä.

Viikon päästä herään onnellisena ensimmäiseen loma-aamuun! Voiko olla parempaa, silloin tämä tyttö on superrriloinen. Startataan melkein heti loman alettua reissailukausi, ensimmäisenä kohteena Kuopio. Siellä viikko koirien kanssa maalla, ah. Miittailua on myös luvassa mikäli päivät natsaa. Siinä välissä pieni hengähdystauko kotona, ja lähdetään jo seuraavia paikkakuntia kohti, niistä lisää silloin. Lupaan, että näin loman alettua tulee reilusti kirjoitettavaa, kun on aikaa kunnolla tehdä kaikkea koirien kanssa.

Blogin ulkoasu uudistuu myös ihan lähiaikoina jonkin verran.

torstai 23. toukokuuta 2013

with Rommi

Tänään treffattiin Rommi (trikki shelttipentu) omistajineen. Koirat tekivät tuttavuutta hetken pihassamme ja siitä lähdettiin kohti Virkaniemeä, erästä lenkkimaastoa kohti. Päästettiin kaikki koirat irti ja eikös heti ala hirveä häslinki, Bono seuraa Rommi-raukkaa 24/7 ja uikuttaa perässä. Ärsyttävä tapa, vaikkei niinkään häiritsevä, mutta sen pitää tehdä tuota AINA koirakavereiden seurassa aluksi. D: Siitä se sitten rauhottui onneksi. Vastaan tulee auto, eikun nappaamaan koirat nopeasti pois. Ja vielä eräs spanielinarttu tuli ohitsemme, ja sillä oli toki juoksut.. eiköhän Bono roiku seuraavaksi siinä kiinni, ja kun kävin hakemassa sen takaisin, juoksee taas koiran luo. Sitten alkoi kärsivällisyys loppua ja otin Bonon hihnaan hetkeksi.

Baco ja Rommi tulivat todella hyvin juttuun, vetivät hirveää rallia pitkin lenkkeilymaastoja. Jossain vaiheessa oli liiankin hurjaa menoa, kun Rommi ontui hetken jalkaansa kaaduttuaan, mutta sekin meni nopeasti ohi. Tuo mun sittiäinen on vaan niin nopea, että oli Rommillakin haastetta pysyä perässä. :'D Hetken kuluttua päästin Bononkin vapaaksi, se liittyi mukaan leikkiin. Käveltiin siinä ja otettiin samalla kuvia, mitkään ei kyllä omalta osaltani onnistuneet, mutta josko lopuksi vielä pari tämän päivän tunnelmista. Hetken päästä Bono ilmeisesti haistoi taas nartun ja lähti juoksemaan, päätin ottaa sen loppulenkiksi hihnaan. Sain kyllä hävetä sitä, ei se tollanen yleensä ole.. :'D Mutta pikkujuttuja. *Olenhan vain tottunut täydellisyyteen, eikun mitä :333*

Mukavaa oli, ja koirat, etenkin Baco väsyi ainakin hyvin loppupäiväksi. Kiitos seurasta!



keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kesäsuunnitelmia

Reilu kahden viikon päästä alkaa se kauan odotettu kesäloma. Nyt jo. Aika on mennyt törkeen nopeesti. Kuitenkin, meille on paljon suunnitelmia luvassa koirien kanssa kesäksi, mm. miittejä ja ympäri Suomea kiertelyä.

Ollaan korkattu Bonon kanssa jo kunnolla pyöräkausi käyntiin, hienosti jätkällä muistissa viime kesän pyöräilykokeilut. Täksi kesäksi ajattelin että kerran-pari viikossa otettais kunnon pyörälenkkiä, nyt kun se sujuu tosi hienosti ja koirakin tottunut pyöräilyyn. Suurimman osan ajasta se saa kuitenkin juosta vapaana pyörän vierellä, mutta moitteettomasti sujuu hihnankin kanssa. Bono selvästi nauttii siitä, että saa juosta vierellä ja purkaa energiaa. Välillä pysähdytään hengähtämään ja yleensä tuo käy samalla uimassakin, jos on hyvä uittopaikka lähellä. Perus juoksulenkit ollaan myös aloitettu.

Pennun kanssa ollaan aloitettu ahkera tokoilu. Perusjutut sujuu hienosti, paikallaolo oli vähän laiskan oloista ennen mutta nyt sekin ollaan saatu korjattua kun mä oon ahkerammin treenannut. Sivulletulo- ja seuruuharjoituksia ollaan myös otettu, niissä vielä treenaamisen varaa, mutta kerkeää tässä, kun on kesä aikaa treenailla.

Ja kerrankin myös jotain tiedotettavaa asiaa! Eilen soittelin erääseen paimennuskouluun, me saatiin paikka paimennuspäiville kesäkuun lopusta. Bono pääsee ekaa kertaa kunnolla tutustumaan lampaisiin. Baco tulee myös mukaan sivusta seuraamaan, vielä ei kuitenkaan itse lampaille pääse. Ehkä sitten vielä myöhemmin tänä kesänä, viimeistään ensi kesänä. Tuo paikka on kuitenkin sen verran kaukana täältä että tulee muutenkin reissua, yövytään jossain siinä lähistöllä varmaankin pari päivää. Oon niin innoissani, ja koiratkin tykkää varmasti paljon!











perjantai 10. toukokuuta 2013

Sheltti rotuna - mietteitä ja pohdintoja

Viime kuussa vihjailin jo, että lähiaikoina olisi tulossa rotupostausta, tai jotain sinnepäin. Tässä aikani kuluksi alan sitä kirjoittelemaan. *Varoitus, jos et halua lukea pitkää, (ehkä tylsistyttävää, en tiedä) postausta mietteistäni, lopeta suosiolla jo tähän* 8")

Oma rotuhistoriani alkoi siitä, kun selasimme eri rotuvaihtoehtoja. Suljin heti kaikki FCI 1 -ryhmän ulkopuoliset rodut pois, sillä halusin paimenen, ja olen aina ollut aika valikoiva rotujen suhteen. Palloteltiin muutaman vaihtoehdon välillä suht pitkään. Muistelen, että harkinnassa oli sellaisia rotuja, joita en kyllä osaisi kuvitella itselleni nykyään. Onneksi päädyttiin tähän.

Sheltti valittiin ennen kaikkea yleisen terveydentilanteensa ja luonteensa vuoksi, harrastusmahdollisuudet miellyttivät ja kaiken lisäksi kaunis, klassinen ulkonäkö oli toki myös plussaa.

Miksi sitten päädyin toiseenkin saman rodun edustajaan? Ensin mietinkin pitkään pk. collieta, mutta kyllä sheltti on paikkansa sydämestäni niin voimakkaasti vienyt, ettei siitä voi pois vaihtaa. Nyt näyttää suunnitelmien mukaan siltä, että näissä pysytään. Bonolle halusin kaverin, ja mulle toisen harrastuskoiran. Pennun tulo ajoittuikin juuri sopivasti, vaikka alunperin toisen koiran piti tulla vasta kesällä.

Harrastusmahdollisuudethan tässä rodussa ovat todella laajat, täyttää kaikki omat odotukseni. Aktiivisemmat lajit ovat aina olleet meidän juttu, tähän asti ollaan pääasiassa agia ja tokoa harrastettu. Paimennusta olisi tosiaan tarkoitus kesällä mennä kokeilemaan Bonon kanssa (kuinkahan monennen kerran sanon jo), tänään piti soittaa yhteen paikkaan mutta tottakai se unohtui. Jospa maanantaina muistais? Toko sujuu loistavasti, myös häiriötekijöiden kera. Jos sinne möllitokoon vaan joku päivä uskaltaisi.. harrastusmielessä me ollaan kuitenkin tähän asti noita kaikkia treenattu.

Näyttelyiden ystävä en ole koskaan pahemmin ollut, enkä ole kovin kiinnostunut seuraamaan kehien kulkua. Sen takia niissä tulee käytyä, että näkisi tuttuja ja saisi vaihtaa kuulumiset. En muutenkaan ole henkilökohtaisesti ikinä pitänyt siitä, että koiria arvostellaan niin tarkkaan, ja verrataan "ihanteeseen". Myönnettäköön, etten tajua juuri mitään mistään kulmauksista etc. lähinnä tulee katsottua sitä koiran kokonaisuutta. Suunnittelin Bacosta näyttelykoiraa, mutta näin pidemmän päälle mietittynä ei niissä varmasti kuitenkaan olisi tullut kierrettyä. Mielummin me keskitytään noihin aktiivisempiin lajeihin, yhet vaivaiset pentunäyttelyt ja se on siinä.

Vielä loppuun noiden luonteesta. Bono oli pentuna älyttömän rauhallinen ja varautuvainen vieraita kohtaan. Kiltti poika joka ei tehnyt koskaan mitään pahaa, sen sijaan Baco.. oon monesti miettinyt, onko tää nyt joku rangaistus siitä, että Bono oli (ja on edelleenkin) niin helppo ja pehmeä. 8"D Bacokin osaa olla ihana, suurimman osan ajasta toki onkin, ja oppivainen. Tuon ikäiseksi pennuksi se osaa jo todella hyvin asioita, ja kaikki peruskäskyt on hyvin hallinnassa. Silti siihen meinaa mennä usein hermo, vielä kun se on niin hyperaktiivinen ja vilkas, kaikkeen uuteen pitäisi heti päästä tutustumaan. Luonnollistahan se pennulla on, välillä meinaa vaan mennä vähän yli. Vielä kun se innostuu vaan enemmän, jos sitä jostain toruu. Onneksi huomiotta jättäminen edes toimii. Ja kyllä tuohon pieneen pääkoppaan on sentään ehkä vähän järkeä jo tullut. x') Molemmat on yhteistyönhaluisia ja sosiaalisia, keskittyneitä ja motivoituneita kaikkeen tekemiseensä. Juuri sitä mitä koiralta odotankin.





sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Tampere kv 4.-5.5

Nyt on sitten näyttelyviikonloppu takanapäin. Koiria ei ollut mukana, mutta molempina päivinä oltiin turisteina kuvailemassa ja kiertelemässä. Eilen heti aamusta nappasin Essin mukaan bussipysäkiltä ja lähettiin kohti Pirkkahallia. Siellä venähti tunnit nopeasti ja nähtiin sekä vanhoja että uusia tuttuja.


 
Pantaunelma!
 

 

Tänään oltiin myös hallilla heti kun ensimmäiset kehät olivat alkamassa. Melkein tuli jopa molossikuume, mutta vain melkein. Sitä en ois enää kestänyt. :'D



 
 
 
 
Puolikurkkari tarttui Bacolle matkaan, kaikkea muutakin ois tehnyt mieli ostaa mutta vastustin kiusauksen. Oli kaikin puolin mukava viikonloppu, koirakuume ei ainakaan hellittänyt!