sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Hei hei mitä kuuluu

Mulla ei ole (taaskaan) mitään kovin tähdellistä kerrottavaa, mutta pientä tilannepäivitystä again. Ollaan aloitettu rally-tokon alkeet osaavassa porukassa, muutama tunti takanapäin. Missään kurssilla ei tosin vielä toistaiseksi ainakaan olla, mutta mennään treenaamaan aina kun on mahdollisuus ja saadaan kyyti. Tästä ollaan saatu kiva laji perustokoilun rinnalle, ehkäpä rally-tokostakin tulossa siis postaus, kunhan opitaan vielä enemmän ja saatais jollain kertaa kuviakin. Lupaavasti on ainakin alkanut! Ens viikolla olis tarkotus kirjoittaa kunnon tokopostaus, sisältäen paljon kuvia.

Muuten mulla syökin vapaa-aikaa koulu ja muut kiireet edelleen, joten siksi ei olla tehty paljoakaan mitään erikoista. Hyvä kun kerkeää perusjutut tehdä kunnolla päivien päätteeksi (kunnon lenkitykset + muut). Viikonloput käytetäänkin sitten ihan täysillä treenaamiseen ja laatuaikaan koirien kanssa, eiköhän tää rytmi tästä kuitenkin tasoitu vähitellen.

Eilen Essin lauma saapui extemporena pitämään meille päiväksi seuraa, kun olivat mökkeilemässä Kangasalalla. Shelttipojat olivat tuttuun tapaansa riemuissaan nähdessään vanhat tutut - ja energiaa täynnä tietenkin, joten Hiisi ja Panda joutuivat heti ahdistelun kohteeksi. Muutama tunti vierähti nopeasti lenkkeillen ja jutellen, kiitämme seurasta!


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Syysväsymystäkö?

Meille ei oikein kuulu mitään erikoista. Koulu ja muut kiireet on vieneet suurimman osan ajasta, ja raskaiden päivien jälkeen iskeekin helvetinmoinen väsymys, joten koirat on tässä jääneet vähemmälle huomiolle. Toki tehdään kaikki perusjutut, mutta enempi treenailu on jäänyt pois. Nyt kuitenkin alkoi viikon syysloma, joten seuraavalle viikolle meillä onkin tiedossa ohjelmaa, ja aattelin keskittyä toden teolla noihin koiriin, kun ei ainakaan voi ajanpuutetta syyttää. Mennään treenaamaan tokoa kaveriporukalla melkein joka päivä ja saadaan vihdoinkin kunnolla sitä paikkisseuraa! Rally-tokon ja koiratanssin saloihin päästään tutustumaan myös entistä enemmän.

Kuvat saavat kertoa loput.