maanantai 31. elokuuta 2015

Synttäreitä ja kesätaukoilua

Kuten huomata saattaa, blogi oli koko kesän tauolla. Ollut taas niin paljon kaikkea häslinkiä, ettei ole edes jaksanut ajatella päivittää tätä. Uhrata edes tuntia paria blogin päivittämiselle silloin tällöin, joten nyt on taas aika ryhdistäytyä. Vaikka onhan meillä tapahtunut kaikkea, viimeisimpänä käytiin mm. Stadin suunnilla koirien kanssa loppulomasta, siitäkin reissusta voisi erikseen kirjoitella joku päivä. Harrastusten suhteen tapahtunut edistystä ja elon kipinää lähiviikkojen aikana, kun ollaan taas enemmän panostettu, siitäkin lisää tulossa.

Kamera on tullut napattua koko kesän aikana vain pari kertaa mukaan lenkeille, tähän tulossa taas muutos. Toisaalta, tekee vain hyvää että on pitänyt taukoa, nyt luulisi taas inspisten kasvavan!

Viime tiistaina Bono täytti taas vuosia - nyt "jo" 6 vuotta täynnä! Tuttuun tapaan tehtiin tietysti kakku, sekä käytiin muutaman muun sheltin voimin omien lisäksi lenkillä, siinäpä se päivä hurahti mukavasti koiraseurassa.

Postauksia luonnoksissa tuloillaan, nyt tarkoitus pyrkiä siihen ainakin ~1teksti/viikkoon. Aktivoidutaan näin syksyn tullen :-D


maanantai 4. toukokuuta 2015

Haaste!

Paimenlauma heitti meille haasteen, kiitokset siitä! 


1. Millainen on mielestäsi onnistunut treeni?
2. Kuinka koirasi palkkautuu?
3. Millaisella vaatetuksella useimmiten lenkkeilet?
4. Suositko aktivointileluja -tai pelejä?
5. Mikä on paras koiriin liittyvä tuotehankintasi ikinä?
6. Jos saisit ilmaiseksi minkä tahansa koiriin liittyvän tuotteen/koulutuksen, mikä se olisi?
7. Kuinka koirasi matkustaa?
8. Missä voisit mielestäsi kehittyä koiranomistajana?
9. Onko koira koskaan purrut sinua?
10. Pidätkö koiraasi paljon vapaana?
11. Mitkä ovat koirasi ulkonäön heikkoudet ja vahvuudet?
 1. Onnistuneessa treenissä mielestäni tärkeintä on, että koiralla ja omistajalla on kummallakin kivaa, millään muulla ei loppujen lopuksi ole niin paljon väliä. Parhainta on, kun huomaa miten yhteistyö toimii ja side välillä kehittyy. Lopussa jää aina hyvä mieli, kun koira on onnistunut jossain. Itse innostun ihan pienistäkin asioista (esimerkiksi tuo nuorempi kun on sellainen häslääjä; jos onnistuu suorittamaan pienen seuruupätkän ilman turhaa häsläystä, ja oikeasti keskittyy) niin mulle tulee siitä jo voittajafiilis. Energiapommi kun on, mutta osaa ne onneksi rauhoittuakin :-D 

2. Bono palkkautuu ehdottomasti nameilla. Kehut toimii myös, mutta innokkaampaa tekeminen on, jos on jotain treeninamia. Niiden suhteen tuo ei onneksi ole nirsokaan, kaikki käy. Loppulenkki vahdataan taskuja ja seurataan niiin hienosti, vielä pitkään treenihetken jälkeenkin, jos sieltä vielä jotain irtoaisi. 

Baco taas on palkkauksen suhteen helpompi tapaus - sille käy kaikki. Olivat ne sitten nameja, kehuja tai leluja. Sanoisin jopa että ehkä parhaiten se palkkautuu leluilla. Patukat ja erilaiset vetolelut on meillä ihan in, näkee kuinka se nauttii, kun saa lelupalkan onnistuneen suorituksen jälkeen. Tuo on sellainen, ettei varmaan mitään muuta tekisikään kuin leikkisi, joten palkkausmuotona se on paras.

3. Lenkkivaatetus on ihan laidasta laitaan. Yleensä lenkkeilen perusvaatteilla, mitkä ovat päällä koko päivän (kouluvaatteet, farkut..), harvemmin alan niitä erikseen vaihtamaan. Tietysti jos lähdetään vaikka metsään rämpimään, niin sitten rennompaa päälle.
4. Suosin! Liputan aktivointilelujen ja -pelien puolesta. Meillä ne toimivat ainakin todella hyvänä ajanvietteenä, löytyy pari kappaletta kotoa. Shelttiläiset ovat niistä ihan innoissaan, kun saavat pyöritellä leluja ja käyttää aivoja (kerrankin edes johonkin kehittävään ;-D), hah.

5. Hmm.. tää oli paha. Niitä on niin paljon. Koska olen pantariippuvainen, niin kaikki tilauspannat mitä meillä on, kuuluvat niihin ainakin. Tälläkin hetkellä kehittelen päässäni, millaiset pannat voisi seuraavaksi laittaa tilaukseen, jos nyt kuitenkin hetken taukoa. Hetki sitten postissa kotiutui myös tilaamani ruutunauha, se on ollut kovassa käytössä lähipäivät. On niitä vaikka mitä muitakin, mutta näin äkkiseltään ei edes muista kaikkia.

6. Valitsisin koulutuksen - agilitykurssille! 

7. Meillä ei ole autoa äidin luona, joten nuo eivät joudu juuri paljoakaan autolla matkustamaan, ainakaan pidempiä matkoja. Busseilla me kuljetaan yleensä.

8. Tietyissä tilanteissa voisi olla pidempi pinna, vaikka olen siinäkin kehittynyt alkuajoista hirveästi.

9. Ei ole.

10. Nykyään vähemmän kuin ennen, syystä että nykyisessä asuinpaikassamme on vain pari paikkaa, missä noita voi huoletta pitää vapaana. Vaikka nykyinen sijaintimme onkin mielestäni Tampereen parhaimmistoa lenkkimaastojen suhteen, niin vapaanapitopaikkoja voisi olla roimasti enemmän. Nekin paikat, missä voi pitää, kuhisevat punkkeja.. Joten ollaan vältetty niitäkin nyt enemmän, nimimerkillä valehtelematta varmaan jo 50 bongattu noista tänä vuonna. Onneksi kuitenkin kesä tulossa -> niiden mukana reissut ja paremmat pleissit, missä voi vapaana pitää koiria.

11. Bonon vahvuudet ehdottomasti tuo nallemainen ja symppis ilme! Ehkä sydäntäsulattavin mikä on koskaan vastaan tullut. Tykkään myös siitä, kun se on niin epärodunomainen kuin olla ja voi muutenkin. Koko (reippaasti ylikorkuinen), ei jää jalkoihin. Heikkous ehkä hieman löysähköt ranteet, mutteivät nekään pahasti (jos kuitenkin joku pitää keksiä).

Bacolla myös ilme/pää (ihan Bonon vastakohta, Bonolla jykevä ja raskas, kun taas teinillä kapeahko ja pieni). Korvat! Rakastan niitä, kun ovat jääneet ihan pystyyn, tuo niin veikeän ilmeen :-D Ilmava turkki ja sporttinen kroppa. Heikkouksia en tähän hätään myöskään pahemmin keksi.. (En ole pinnallinen, nuo on vaan juuri täydellisiä mulle!)
-

Koska pitäisi ilmeisesti keskittyä noihin kouluhommienkin pariin, ajattelin laittaa vielä tällä, tai viimeistään ensi viikolla ihan uuden haasteen pystyyn! We'll see, jotain on ainakin luvassa. Keväistä kuvapostausta on myös tuloillaan.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Materialismionnellisuutta ei voi estää mikään!

Ihan aluksi, näin vähän jälkijunassa - mahtavaa Vappua 2015 kaikille tasapuolisesti! 

Meillä meni tämä(kin) vappu koirien kanssa ihan rauhallisissa merkeissä. Koko vapun taisi kruunata se, kun postilaatikkoon kolahti noiden tilauspannat, olen täysin rakastunut! 



Paavo Pesusieni -panta Bonolle


Minion -panta Bacolle


Nää on niiiin hienot, ikionnellinen <3




 Tuhlasin myös tuossa joku aika sitten lähemmäs 100€ Lemmikkistoreen, hupsista. Tähän se aina menee, jos on yhtäänkään ylimääräistä. Tuli laitettua myös raakaa tilaukseen, sekä lisiä.



Bacolle uusi Zeron talutin



Vakkarit, joita löytyy kaapeista aina; lohiöljyä, merilevää..

-

Sanonpahan vaan, että nyt on upotettu noihin kyllä rahaa taas vähän ajan edestä :-D Lähiaikoina ois tarkoitus tehdä vielä parempaa tavarapostausta, uudet kamat mukaanlukien, kunhan viimeinenkin tilaus saapuu.

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Suunnitelmien muutosta ja kevätkuulumisia

Ihan alkuun kerron, että päätin unohtaa Bacon osalta luustokuvat sittenkin toistaiseksi, se lykkääntyy ainakin. Ajatuksena oli siis kuvauttaa agilitya ajatellen, mutta heräsin siihen karuun todellisuuteen, että koska meillä ei ole autoa => kursseillekaan ei pääse. Tai edes harrastamaan satunnaisemmin. Mietin varmaan oikeasti joka päivä, miten paljon sitä autoa tarvitsisi noita koirajuttujakin ajatellen. Se on oikeastaan ainoa este. Mutta jos ja kun sen menopelin alle saan, niin katsotaan uudemman kerran. Olisin myös ihan puhtaasta mielenkiinnosta halunnut tietää, millainen tuon luusto on, sillä koirien anatomia on alkanut kiinnostaa enemmän ja enemmän. Mutta kun ajattelee, että jos pelkästään sen takia kävisi kuvat otattamassa, olisi se aika kallista lystiä.

Vaihtoehtoisesti kuitenkin halusin käyttää nuo rahat muihin koirien menoihin. Tämä päivä meni siis Lemmikkistoren nettikaupassa shoppaillen. Monta kymmentä euroahan sinne upposi, hupsis. :-D Kaikki olivat kuitenkin tarpeellisia, mitä on pitänyt ostaa;

(Linkki kaikkiin) mm.
Eiköhän näillä pärjätä taas vähän aikaa! Lisäksi lähiaikoina olisi tarkoitus laittaa molemmille tilaukseen tilaustyönä uudet pannat. Voi tätä materialismionnellisuutta ^-^

Viimeiset pari viikkoa on ollut ihan mahtavaa kevätsäätä, ollaan lähes kaikki vapaa-aika vietetty ulkoillen kavereiden seurassa, ja treenaten tietysti. Hiihtoladuille ollaan saatu heittää hyvästit ja me ollaan päästy valtaamaan jälleen lenkkipolut, ihanaa! Joka viikko ollaan käyty juoksemassa, se on ihan meidän juttu. Koirat nauttii täysillä. Tulevana viikonloppuna olis sitten koirakaverin synttäripirskeet mökkeilyn merkeissä tiedossa, mikäli meidän suunnitelmat menee putkeen. Tai lähiaikoina ainakin jokatapauksessa. :-)


 
 
Pojjaat toivottaa hyvät kesän odotukset kaikille!

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Löpinöitä ja turinoita

Kevättä kohti mennään, ja heräillään pikkuhiljaa kaamosväsymyksestä. Tällä hetkellä meikäläisen treenimotivaatiot ovat kumman korkealla, ottaen huomioon millaista keliä tuntuu olevan joka päivä, kun ovesta pääsee ulos. Räntää ja loskapaskaa. Tämähän ei kuitenkaan meitä masenna!

Treenit sujuu, Baco oppii koko ajan uutta. Peruskäskyt (paikallaolo, sivulle-, ja eteentulot ja seuraaminen sujuu moitteettomasti). Jääviä hiotaan ja harjoitellaan parhaillaan, ruutuakin ollaan päästy kokeilemaan. Bonon kanssa on saanut yllättyä myös positiivisesti; sillä tuntuu olevan intoa vaikka muille jakaa, mitä treeneihin tulee. Ainakin parin viimeisimmän lenkin perusteella. :-D

 
Ruokinta ollaan saatu nyt kehiteltyä järkeväksi ja säännölliseksi. Molemmille kolme pientä ateriaa/pv (aamu, iltapäivä ja ilta). Ennen saivat kaksi kertaa, aamuin ja illoin. Se havaittiin huonoksi, kun oksensivat nesteitä harva se päivä tyhjän vatsan takia. Nyt eivät ole oksentaneet kertaakaan.

Molemmilla on myös erittäin herkkä vatsa, joten jouduttiin muuttamaan taktiikkaa raakaruokien kanssa. Saavat kevyempiä tuotteita (broileria, lohta, kalkkunaa ja jossain määrin hanhea sekä nautaa). Lisänä mm. lohi- ja rypsiöljyä, sinkkiä, piimää/turkkilaista jogua, kananmunaa ja ruoantähteitä (ihmisiltä keitettyä broileria, riisiä, paistijauhelihaa). Tällä hetkellä mennään aika lailla 60/50 -ruokinnalla, 60% lihoja ja loput nappulaa ja lisiä. Olihan tää sopivan ruokintatyylin löytäminen aikamoista pompottelua, mutta tää tuntuu sopivimmalta noiden vatsoille, ja ruoka maistuu joka aterialla.

Eilen sain varattua ajan Bacon luustokuviin. Sinne siis huhtikuun alusta.


 
2v 1kk (Ei aseteltu, takajalka missä sattuu...)

 
5v 6kk

Keväämmälle ja varsinkin kesälle meillä onkin paljon hyviä suunnitelmia! Niistä lisää silloin.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Ei mun fiilistä pilata voi mikään

                                         

                                              "Hyvä ilma, hyvä mieli
                                                Mun ei tartte tehä mitään
                                                Ei mun fiilistä pilata voi mikään
                                                Ei voi mikään"


Vihdoinkin, pitkän odotuksen jälkeen se aurinko on pilkistellyt pilvien takaa tänä viikonloppuna. Tuntuu, että sitä oli talven pimeinä aikoina jossain omassa kaamosmasennuksessaan, mutta nyt on jo havaittu selviä kevään merkkejä, ja valoisa aikakin alkaa jo pidentyä. Näin hienon ilman kunniaksi ollaan tänään irtolenkkeilty ihan urakalla. Täytyy sanoa, että pelkästään tuo ilma kohentaa mielialaa kummasti - koiratkin oli jotenkin supervirkeitä! (Tai sitten niillä vaan oli normaalia enemmän energiaa purettavana..), joka tapauksessa, kevättä on rinnassa. Otin kameran pitkästä aikaa myös messiin lenkille, mutta silloin aurinko meni taas pilveen. Kuvasaastetta siis kuitenkin tällä kertaa;


 
 





 
´
 
 
Saatiin uus kaverikin nätistä collienartusta, Baco oli ihan in löööv.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Kotikoira vai ei?

Näin aikaisin aamusta ajatus kulkee 6/6 ja aivot jumittaa, mutta jos yrittäisin purkaa ajatuksia ulos.

Mä oon monesti miettinyt, missä määritellään "kotikoira". Joillekin se on se, jos ei kisata/harrasteta, ja joillekin se, joka vain makaa sohvankoristeena. Jälkimmäinen nyt on sanomattakin selvää, mutta mites tuo edellinen?

Esimerkiksi itse en ole kiinnostunut kisaamisesta, tuskin tulen koskaan olemaankaan. En hae tuloksia, eikä kiinnosta mitä titteleitä siellä koiran nimen edessä komeilee, vai komeileeko yhtään mitään. On tietysti hienoa, jos on saavuttanut paljon ja tehnyt töitä niiden eteen, mutta itselle se ei loppujen lopuksi paljoa merkkaa.

Mitä tulee meidän koiriin; Emme kisaa, emme treenaa missään seurassa (ainakaan tällä hetkellä, Bonon kanssa käytiin aikoinaan agilitykursseilla mutta homma jäi siihen, kun kenttä muutti uudelle paikalle). Edellinen oli kävelymatkan päässä, minne kävellessä koira sai samalla hyvät alku- ja loppulämpät. Lisäksi sekin vaikeuttaa hirveästi, kun ei ole autoa - ei sitä niin vaan kävellä 10 kilometriä paikan päälle ja takaisin, kun itse treenissä menee jo enimmät energiat. Lisäksi on kaikki kurssimaksut, jotka on monessa paikassa ainakin omalle, köyhän opiskelijan budjetille liian suuret.

Vastapainoksi ollaan kuitenkin keksitty vaikka mitä monipuolista tekemistä kotikulmilla, eipä siihen paljoa luovuutta tarvitse, kun keksii vain tekemistä ja paljon aktiviteettia.


 

Toko on se meidän juttu. Sitä tulee treenattua aina, kun vaan vapaa-aikaa on. Bonon kanssa hiotaan asioita, koska kaikki perusliikkeet on olleet jo pitkään hallinnassa, mutta parannettavaa löytyy tietysti aina. Teinin kanssa on enemmän työtä ja se on muutenkin haastavampi tapaus. Ensinnäkin siksi, että rauhoittumisessa menee aikansa, ja sitten kun pitäisi keskittyä työhön, niin alku-sekoboltsi-kohtausten jälkeen odotetaan lelupalkkaa, onhan se niiiin kiva kun vetolelua viskotaan hyvän suorituksen päätteeksi.

Monettakohan kertaa tätäkin jo sanon, mutta keväällä lumien sulettua on tarkoitus aloittaa viikottaiset juoksulenkit noiden kanssa. Olen itse sporttinen ihminen enkä kauaa paikallani pysy, joten juoksulenkkeihin on mahtavaa purkaa ylimääräiset energiat - varsinkin kun koiratkin nauttivat.


 

Pyörälenkit on olleet pari viime kesän hittijuttua, mutta tulevana kesänä taitaa jäädä pois kun ei tuo nykyinen menopeli oikein oo parhaimmasta päästä, ja muuten sillä ei tule kuljettua kun koirien kanssa. Paimentamassa olisi kiva ainakin pari kertaa käydä, mutta senkin määrää silloinen rahatilanne. Noiden peruskuluihin, saati vielä omiin menoihin lähtee jo ihan mukava summa tililtä pois. Koirauimalaa on tarkoitus myös pitää silmällä, jotain extemporea pitää päästä kokeilemaan. Pari pidempää reissua on tiedossa, ja pojat pääsee junailemaan. Nyt oikein innostuin suunnittelemaan kesää, silloin ottaa helpommin äkkilähtöjä ja mielikin on virkeämpi, jaksaa (ja pystyy) kehittelemään enemmän tekemistä. Koirakavereiden miittailuja unohtamatta.

Haaveena olisi aloittaa teinimonsterin kanssa agility säännöllisesti, mutta toistaiseksi on pysynyt haaveena sen autottomuuden ja rahan vuoksi. Tulevana kesänä mulla on kuitenkin tarkoitus suorittaa autokoulu, joten sitten sekin solmu aukeaa. En usko rahankaan olevan ongelma, jos joistain menoista joustaisi. Aika näyttää. Tuolla on kuitenkin potentiaalia ja halua hirveästi, jo se sen osoitti pentuna ollessaan kun pääsi muutamat kerrat agilitykentille tutustumaan. Josta tulikin mieleen, tulevana viikonloppuna meinaan varata Bacolle ajan niihin luustokuviin tälle kuulle.

"Kotikoiran" kanssa voi siis tehdä vaikka mitä. Tuo koko sanakin on niin laaja käsite, ei ne kaikki ole sellaisia jotka vaan oleilee neljän seinän sisällä, ja aktiviteetti rajoittuu pelkkiin lenkityksiin ja satunnaisiin leikkihetkiin. Kai meilläkin noi on sitten jotain wnb-harrastus-kotikoiria. :'D

lauantai 24. tammikuuta 2015

Lumileikkejä ja muuta turinaa

 Tänään otin hommakseni käydä koirien tavarakaapit läpi. Tuli koluttua jokainen nurkka, ja järjesteltyä kamoja vähän siistimmin. Josko jatkossa löytyisi kaikki tarvittava paremmin, ettei tarvitsisi ihmetellä, että missä juuri se tietty panta on, arvuutella mihin ne uudet treeninamit oikein jo katosivat ja sitä rataa.. Materialismionnellisuus nousi taas pinnalle, en edes muistanut mitä kaikkia kivoja juttuja meillä oli. Kokeilin mm. näitä Hurtan Y-valjaita Bacolle, ja sopivat tuolle täydellisesti. Bonolla nuo oli aikoinaan kovassa käytössä, kun teinistä ei ollut vielä tietoakaan. Ei ollut kokeilusta moksiskaan, ja ulkonakin käytiin valjaita huvikseen testaamassa. Ei mitään ongelmia. Kelailin että noi vois ottaa tässä talven ajaksi käyttöön, joten jäivät eteiseen lojumaan. Bacon ensikosketus valjaisiin, sillähän ollaan siis käytetty ainoastaan pantoja.


 
 

Päivälenkillä oli tarkoitus napsia pitkästä aikaa tokokuvat, kun kaveri lupautui lähtemään messiin lenkille. Tulikin sitten joku yllättävä meno, joten huikkasin äidilleni että tulisi kuvausavuksi. Nyt taas muistan, miksen sitä ikinä kameran taakse kysy... En voi ymmärtää, jos kaikki asetukset on laitettu valmiiksi ja vielä automaattitarkennukselle, lopputulos on silti kaamea. Se niistä kuvista siis. :-D

Sinänsä harmi, koska tällä kertaa jopa Bonolla oli intoa treenata. Mä en ole itse asiassa nähnyt sitä pitkään aikaan noin innostuneena mistään treenistä. Oli taukoamatta valppaana mukana, eikä sillä "hv" -asenteella, kuten yleensä. Liekkö silläkin ollut joku kaamosmasennus, lähiaikoina se on muutenkin aktivoitunut, leikkii enemmän ja juoksee taas teinin perässä ulkona. Otettiin sivulle- ja eteentulopätkiä, seuraamista ja jääviä. Jälkeenpäin oikeasti harmittaa, kun ei niitä kuvia saatu. Mun lähipiirissä on vaan pari, jotka osaa kuvata - ja nekin asuu liian kaukana. Enköhän kuitenkin saa orjakuvaajan tänne jossain vaiheessa, räpsiä sitten oikein urakalla.
 
 
 

Aamulla vietettiin laatuaikaa karstan parissa. Bonolla on meneillään pohjavillan pudotus, sekin kestänyt jo ties kuinka kauan. Lähti sitä taas sangollisen verran.


 


 
 
Oon huomannut, että Baco on leluilla tosi hyvin motivoitavissa. Jopa paremmin, kuin herkuilla. Etenkin patukat ja vetolelut on in, tällä hetkellä Bacon lemppari on Essin  itse tekemä vetolelu, jonka jätkät sai joululahjaksi :-) Bono taas ei treenin yhteydessä leluista kiinnostu, sen täytyy olla jotain niiin hyvää namia, että suostuu kunnon yhteystyötä tekemään. Tän päivän treenailusta jäi kyllä hyvä mieli.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Omien koirien vapaanapidosta

Kiitokset aluksi kaikille, jotka linkittivät blogejaan! Sain paljon uutta, kivaa luettavaa.

--

Viikonloppu oli koirille taas mieluinen, pääsivät rellestämään sydämensä kyllyydestä vapaana. Arkena harvemmin pääsevät nauttimaan irtolenkeistä, kun tulen töistä iltapäivällä/alkuillasta, on jo sen verran pimeää. Heijastimet on hihnoissa, joten ei voi niihinkään turvautua. Ja vaikka noilla olisikin orbilocit, ledpannat ja muut, en silti viitsisi pitää hämärällä irti. Varmempaa kun näkee selkeästi, missä menevät.

Mä oon ihan mielettömän ylpeä ja tyytyväinen Bonoon. Nyt parin päivän aikana kun pidin molempia irti (metsässä, syrjäisemmällä paikalla mistä näkee pitkältä näköetäisyydeltä jos joku tulee vastaan), tuli tuo jokaisesta kutsusta luokse viimeistään kun korotin ääntä, vaikkakin vähän laiskasti kun oli niin paljon mielenkiintoisia hajuja. Mulla on siis ollut siihen tuon vapaanapidon kanssa pientä epävarmuutta kesän jälkeen, mutta nyt ollaan menty reippaasti positiivista ylämäkeä sen kanssa ja oon saanut vähitellen luottamuksen takaisin. Ennen pidin sitä lähes joka paikassa vapaana, mutta kesällä mökeillä ollessa sattui pieni episodi jonka seurauksena tämä rajatumpi vapaanapito, ja varman luoksetulon ahkera kertaaminen. Mitään riskejä en tietenkään halua ottaa, joten näillä mennään vielä toistaiseksi.

 
 
Bacoon mulla on täysi luotto, mitä tulee tähän vapaanapitoon. Eipä tuo oo muutenkaan tähän mennessä perseillyt koko teini-ikänsä aikana, mitä jopa vähän ihmettelen, mutta parempi niin tietysti! Mammanpoika ei edes uskalla lähteä kovin kauas luotani, ja jos koiria tulee vastaan, pysähtyy odottamaan että otan sen kiinni. Luotan tuohon niin, että saa toisinaan olla lenkkipoluillakin vapaana. Yleensä kuitenkin pidän hihnassa, koska aina löytyy niitä jotka inisee. Ja tietysti nykyään onkin niin tarkat rajat, missä koiria saisi pitää ylipäätään vapaana ja missä ei.


--

Kirjoittaessa tuli mieleen vielä tälläinen, nyt ihmetystä ja silmien pyörittelyä on herättänyt EU:n uusi lainsäädäntöehdotus, jonka mukaan kodittomat ja vapaana kulkevat koirat luokiteltaisiin "villieläimiksi". Pari poimintaa aiheesta;

"Hylätty lemmikki on pian villieläin – ainakin, jos EU saa päättää

  Yksi älyttömimmistä lainsäädännöllisistä uudistuksista, jonka ihmismieli voi kuvitella, on parhaillaan tapetilla EU:n päätöksentekokoneistossa. Kun viimeisen kolmen vuoden ajan Euroopan komissio on laatinut eläinten terveyttä koskevaa lainsäädäntöä tavoitteena yksinkertaistaa ja johdonmukaistaa yhteisiä periaatteita ja sääntöjä, tuloksena olisi voinut kuvitella olevan jotain eläinten hyvinvointia edistävää, eikö? Mutta mitä ilmeisimmin valitsemamme päättäjät ja heidän avustajansa kärsivät vakavasta todellisuudesta vieraantumisesta, ja kaikki vaalien alla annetut lupaukset ovat olleet noloa silmänlumetta. Moni tuntee varmasti itsensä petetyksi kuullessaan tästä tolkuttomasta uudistushankkeesta, joka vie eläinsuojelun tasoa kauas kivikaudelle."

"Jos EU-komission esittämä ehdotus haluaa määritellä katueläimet ja kodittomat eläimet villieläimiksi, jo lapsikin ymmärtää, että se heikentää eläinsuojelua ja eläinten hyvinvointia. Uusi lakiesitys on kammottava uhka eläinten hyvinvoinnille EU:ssa. ”Jos tämä ehdotus hyväksyttäisiin, se tarkoittaisi, että katueläimillä ja vapaana kulkevilla eläimillä olisi alhaisempi suojelutaso EU:ssa. Tämän seurauksena metsästäjielle voitaisiin sallia lailliset perusteet ampua niitä, koska sitä on jo ehdotettu aiemmin eri maissa”."


-- "EU ei ole puuttunut kulkueläinten kohteluun tähänkään mennessä. Se ei ole a) voinut eikä b) halunnut, vaikka sadattuhannet ihmiset ympäri Euroopan ovat vaatineet sitä äänekkästi viime vuosina, ponnekkaimmin aina syyskuusta 2013 lähtien. Romanian koiriin kohdistuvien julmuuksien on katsottu olevan kansallisen lainsäädännön piirissä, jolloin EU:lla ei ole ollut valtuuksia siihen puuttua."

Viimeinen oli täyttä asiaa. Miksei sen sijaan keskityttäisi niihin oikeasti huolestuttaviin asioihin, ja myös mielellään tehtäisiin niille jotain?

Mitenkään kovin syvällisesti en aiheeseen ole perehtynyt, mutta artikkelit tuli luettua läpi, ja mietittyä. Heräsi mm. kysymys, että mitä jos jonkun koira karkaisi, pitäisikö silloin joutua pelkäämään, että se joutuisi vaikka pahimmassa tapauksessa ammutuksi? Tuo särähti niin pahasti korvaan, että se koskisi mitä tahansa vapaana kulkevia eläimiäkin. No, enpä silti sen suuremmin asiaan ota kantaa, kuin että tiettyjä kohtia lukiessa ihmetys oli suuri. Mielenkiinnolla päätöstä odotellen.

 

 

torstai 15. tammikuuta 2015

Linkkaa blogisi!

(Näin alkuun välihuomautus, meidän blogin ulkoasun uudistus on viimeistelyä vaille valmis, ja viikonlopun aikana se kokee vihdoin muutoksen! Jo oli aikakin..)

Mutta sitten itse asiaan;

Eli mekin, kun muutkin - jutun juju ja säännöt ovat varmasti kaikille aika lailla selvät. Kaipailisin lukulistalleni lisää täydennystä, joten ei kun kaikki blogeja linkkaamaan! Kaikki koirablogit ovat tervetulleita, mikäli miellän ne itseäni kiinnostaviksi. Asia- ja mielipidetekstit, peruskuulumiset, koulutus, harrastukset, hyvät kuvat plussaa.. Kirjo on hyvin laaja. Idea on yksinkertaisempaakin yksinkertaisempi, linkkaat vain kommenttilaatikkoon blogisi. Voit vähän kuvailla sitä/lyhyt esittely mitä blogisi sisältää. Halutettasi voit sanoa jotain meidän blogista, mutta se ei ole välttämätöntä.



Kiitos kommenttisi jättämisestä :')

maanantai 5. tammikuuta 2015

Baco 2v!

  

                                           "Whatever with the past has gone,
                                                  the best is always yet to come"


Jo sekin päivä koitti, kun mun  ikipentu meni ja täytti 2 vuotta. Onhan se vieläkin joo ihan kakara, mutta ei tosiaankaan tunnu, että se olisi jo "noin" vanha kuitenkaan. :'D Vaikka käyttäytyminen onkin edelleen ihan pentumaista, niin luonnetta ja sisukkuutta sille on kyllä muodostunut vaikka muille jakaa.

Jos esimerkiksi verrataan noita meidän koiria keskenään, ne on ihan erilaisia. Kuin eri planeetoilta. Muutamia esimerkkejä;

- Aktiivisuus. Baco on _yli-innokas/energinen_, tätä en voi korostaa tarpeeksi. Bono taas on aina ollut rauhallinen, ei sählää mitään ylimääräistä. Jos ollaan vaikka tokoilemassa, niin toinen sätkii ihan intona jo pelkästään siitä, kun kaivaa taskusta palkkausnameja. Vanhemmalla taitaa olla joku ihme "ei kiinnosta" -vaihe taas vaihteeksi päällä. Teini odottaa käskyjä silmät kiiluen, kun taas Bono on ihan "fuck this shit" -ilmeellä, ja pari viimeisintä treeni(yritys)kertaa ollaan jätetty kesken kun sitä ei yksinkertaisesti kiinnosta. Baco taas rakastaa tokoa, ja ylipäätään kaikkea tekemistä. Ja rauhoittuminen on suhteellisen tuntematon käsite.

- Ruoka. Teinille menee kurkusta alas ihan mikä vain. Tähän mennessä ei oo tainnut kieltäytyä juuri mistään mitä ollaan tarjottu, ja kyllä sitä saakin lenkillä seurata, ettei nappaa mitään ylimääräistä suuhunsa. Vanhempi nirsoilee ruuan suhteen, esimerkiksi tietyt raakalihat ei meinaa mennä alas sitten millään. Tässäkin tosin on se, että Baco on totutettu ihan pennusta asti raa'alle (50/50), kun taas Bonolla vaihtui ruokavalio sekaruokintaan siinä 3 ikävuoden hujakoilla. Teini kuitenkin pitää siitä huolen, jos toisella jää kuppiin jotain - eipä jää kauaksi aikaa. (Palkkausnamit on tietty eri juttu, ne kelpaa aaaaaina molemmille).

- Huomio. Baco on sellanen sylivauva ettei oo toista. Aina kun sitä kutsuu (..ja vaikkei kutsuisikaan), on se valmiina hyppäämään viereen/syliin rapsuteltavaksi. Bono on erakkoluonne, se pysyttelee mielummin kauempana omissa oloissaan.

- Sosiaalisuus. Bacon mielestä kaikki on ihania, alkututustumisen jälkeen. Alussa arastaa jonkun verran uusia ihmisiä, jos tulee vaikka vieraita kotiin (esiintyy haukkumalla ja perääntymällä), mutta kun tottuu, ei oo moksiskaan. Ainoa mistä se ei pidä, on pienet lapset. Ei oo aggressiivinen, mutta pelkää, ja niille se jaksaa haukkua aina. Hyvät kokemukset on harvassa. Tähän asti on tullut kaikkien koirien kanssa hyvin juttuun. Bono tykkää taas ihmisistä, aina alusta alkaen. Lapset on myös kivoja. Toisten koirien kanssa tulee toimeen pääsääntöisesti, mutta poikkeuksia löytyy lähinnä leikkaamattomista uroksista. Sen kanssa oonkin nyt ollut uusien tuttavuuksien kanssa alussa varautuvainen.

..ja tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka kauan. Nyt kun alkoi kunnolla miettimään, ne on kuin yö ja päivä. Mutta niinhän sitä sanotaan, että vastakohdat täydentää toisiaan. Tarkoituksena oli havainnollistaa samalla millanen luonne teinille on tässä parin vuoden mittaan kehittynyt.

 
Tadaa, täytyihän se tuttuun tapaan tehdä synttärikakkukin. Synttärilahja on luvassa ens kuussa (jota Baco varmasti osaisi arvostaa :'D) nimittäin luustokuvat! Näillä näkymin kuvataan selkä + lonkat + kyynärät. Sen verran hintava keissi, ettei ihmeempiä "lahjoja" tänään tullut, ja Jouluna saivat vaikka mitä härpäkettä ja nameja.

 
"Gimme little more cake, pleaseeee..?"
 

perjantai 2. tammikuuta 2015

Kuvasaastetta vuodelta 2014, hyvää Uutta Vuotta 2015!

Alkuun sanon, ettei me olla teinin luustokuvien lisäksi suunniteltu tälle vuodelle muuta. Mennään päivä kerrallaan, kesälle tosin on suunnitelmissa ainakin pari pidempää reissua, mutta niistä lisää ajankohtien lähestyessä. Me mentiin viime vuosi aika extemporella, mm. aloitettiin satunnaiset käynnit rally-tokossa, joten samalla kaavalla mennään jatkossakin. Eiköhän tämäkin vuosi tuo vaikka mitä tullessaan.

Sen tosin päätin, että blogi herää kunnolla eloon - tulossa enemmän mielipidetekstejä ja treeneihin liittyviä postauksia. Seuraavaksi mulla on kehitteillä postaus treeninameista ja palkkauksesta ylipäätään, kunhan saan lisää kuvamatskua. Blogin ulkoasuremppa on myös virallisesti käynnistynyt! Tovi vielä, niin saadaan tännekin aivan uutta eloa. ^^

Kurkkaus parhaisiin otoksiin viime vuodelta;




 
 
 
 
 
 
 
 


 


 

 
 
 
Jätkät toivottaa tekemisentäyteistä ja oikein mukavaa Uutta Vuotta lukijoille! :*