Oma rotuhistoriani alkoi siitä, kun selasimme eri rotuvaihtoehtoja. Suljin heti kaikki FCI 1 -ryhmän ulkopuoliset rodut pois, sillä halusin paimenen, ja olen aina ollut aika valikoiva rotujen suhteen. Palloteltiin muutaman vaihtoehdon välillä suht pitkään. Muistelen, että harkinnassa oli sellaisia rotuja, joita en kyllä osaisi kuvitella itselleni nykyään. Onneksi päädyttiin tähän.
Sheltti valittiin ennen kaikkea yleisen terveydentilanteensa ja luonteensa vuoksi, harrastusmahdollisuudet miellyttivät ja kaiken lisäksi kaunis, klassinen ulkonäkö oli toki myös plussaa.
Miksi sitten päädyin toiseenkin saman rodun edustajaan? Ensin mietinkin pitkään pk. collieta, mutta kyllä sheltti on paikkansa sydämestäni niin voimakkaasti vienyt, ettei siitä voi pois vaihtaa. Nyt näyttää suunnitelmien mukaan siltä, että näissä pysytään. Bonolle halusin kaverin, ja mulle toisen harrastuskoiran. Pennun tulo ajoittuikin juuri sopivasti, vaikka alunperin toisen koiran piti tulla vasta kesällä.
Harrastusmahdollisuudethan tässä rodussa ovat todella laajat, täyttää kaikki omat odotukseni. Aktiivisemmat lajit ovat aina olleet meidän juttu, tähän asti ollaan pääasiassa agia ja tokoa harrastettu. Paimennusta olisi tosiaan tarkoitus kesällä mennä kokeilemaan Bonon kanssa (kuinkahan monennen kerran sanon jo), tänään piti soittaa yhteen paikkaan mutta tottakai se unohtui. Jospa maanantaina muistais? Toko sujuu loistavasti, myös häiriötekijöiden kera. Jos sinne möllitokoon vaan joku päivä uskaltaisi.. harrastusmielessä me ollaan kuitenkin tähän asti noita kaikkia treenattu.
Näyttelyiden ystävä en ole koskaan pahemmin ollut, enkä ole kovin kiinnostunut seuraamaan kehien kulkua. Sen takia niissä tulee käytyä, että näkisi tuttuja ja saisi vaihtaa kuulumiset. En muutenkaan ole henkilökohtaisesti ikinä pitänyt siitä, että koiria arvostellaan niin tarkkaan, ja verrataan "ihanteeseen". Myönnettäköön, etten tajua juuri mitään mistään kulmauksista etc. lähinnä tulee katsottua sitä koiran kokonaisuutta. Suunnittelin Bacosta näyttelykoiraa, mutta näin pidemmän päälle mietittynä ei niissä varmasti kuitenkaan olisi tullut kierrettyä. Mielummin me keskitytään noihin aktiivisempiin lajeihin, yhet vaivaiset pentunäyttelyt ja se on siinä.
Vielä loppuun noiden luonteesta. Bono oli pentuna älyttömän rauhallinen ja varautuvainen vieraita kohtaan. Kiltti poika joka ei tehnyt koskaan mitään pahaa, sen sijaan Baco.. oon monesti miettinyt, onko tää nyt joku rangaistus siitä, että Bono oli (ja on edelleenkin) niin helppo ja pehmeä. 8"D Bacokin osaa olla ihana, suurimman osan ajasta toki onkin, ja oppivainen. Tuon ikäiseksi pennuksi se osaa jo todella hyvin asioita, ja kaikki peruskäskyt on hyvin hallinnassa. Silti siihen meinaa mennä usein hermo, vielä kun se on niin hyperaktiivinen ja vilkas, kaikkeen uuteen pitäisi heti päästä tutustumaan. Luonnollistahan se pennulla on, välillä meinaa vaan mennä vähän yli. Vielä kun se innostuu vaan enemmän, jos sitä jostain toruu. Onneksi huomiotta jättäminen edes toimii. Ja kyllä tuohon pieneen pääkoppaan on sentään ehkä vähän järkeä jo tullut. x') Molemmat on yhteistyönhaluisia ja sosiaalisia, keskittyneitä ja motivoituneita kaikkeen tekemiseensä. Juuri sitä mitä koiralta odotankin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti