lauantai 29. maaliskuuta 2014

Päivittelyä part 30280

Reilu kuukausi vierähtänyt jo siitä, kun meistä tuli herwoodilaisia. Täällä on ihan mahtavaa asua, ja joka päivä löytyy uusia lenkkireittejä. Melkein pärjäävät Kaupin maastoille! No, ei nyt ihan, mutta melkein. Kevätkin on saapunut, on lämmintä ja lunta ei näy enää missään. Toivottavasti ei näy jatkossakaan.


Suolijärven ulkoilumaastot on olleet meillä kovassa käytössä. Jos Hervantaan joskus eksytte, kannattaa tuolla koirien kanssa ehdottomasti käydä! Siellä noita tulee aika pitkälti päästettyä vapaaksi, kun ei ihan missä vaan voi enää pitää. Uimarannatkin löytyy ja kaikki.


Eikä me ihan olla erakoiduttukaan, kaiken kiireen ja häslingin ohella. Pyörähdettiin shelttiseurassa koirapuistossa joku aika sitten, mehän ei olla puistoissa käyty pitkiin aikoihin erään välikohtauksen takia, jonka seurauksena Bono kuskattiin eläinlääkäriin. Tästä on kyllä jo aikaa pari vuotta. Tuttuja koirakkoja ollaan myöskin nähty metsälenkeillä, ja miittejä pidetty, mitä ollaan keritty. Tää arki on vasta nyt alkanut kunnolla tasottua, voidaan jo miittailla enemmän.


 
 

Kesää silmällä pitäen ollaan katseltu myös aktiviteetteja koirille, mitä voidaan hyödyntää täällä Tampereella. Sen verran voin varmaksi sanoa, että paimennusreissu on ainakin luvassa lomalla. Sitä odotellen jo. Katsotaan mitä muuta keksitään, pari kuukautta niin vapaus kutsuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti