perjantai 26. heinäkuuta 2013

Uuden kameran testailua

Tänään tosiaan kotiutui kauan odotettu Canonin 550d! Pitihän sitä mennä heti testaamaan. Toisena ostosvaihtoehtona olisi ollut 60d, mutta tähän päädyttiin, kun lähti jumalattoman halvalla ja kuitenkin perushyvä kamera, jolla kuitenkin samalla pääsen harrastuksessa eteenpäin, 1000d'n jälkeen jostain kumman syystä kaikki tuntuu hyvältä. :'D Vaikka eipähän tuossakaan mitään vikaa ollut, hyvin palveli mua melkein kolme vuotta.

Kuukausi tässä ollaan kamerattomana elelty, ja näky on sen mukainen. Onhan tuossa tietenkin paljon uutta opeteltavaa muutenkin, kun on ihan uusi kamera. Vielä en nyt mitään erikoista saanut siitä irti, olihan tää vasta silti eka kokeilu. Tässä joitain pönötyskuvia, liikekuvia en edes vaivautunut julkaisemaan kun ei onnistuneet. Ja kaiken lisäksi lenkin päätteeksi huomasin, että olin kuvannut jollain randomasetuksella, enkä manuaalilla. No, kyllä se tästä!








Me ollaan nautittu lähinnä koirakavereiden seurasta ja metsässä juoksentelusta. Ollaan me toki treenailtukin. Huomenna päästään tokokentälle treenaamaan itsenäisesti, ja ajattelin ottaa ihan kunnolla liikkeitä. Siitäkin postausta tulossa huomenissa.

Ajattelin myös tehdä jotain kysymyspostausta tai vastaavaa myös lähipäivinä, kun muutkin, vähän jotain erilaista tännekin. :') Saa nähdä, mitä keksin!

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Ja Baco on pelkkää jalkaa :D

    VastaaPoista
  2. Sait uuden lukijan! Millanen kalusto sulla on tuon rungon kanssa? :) Hienoja kuvia kyllä pojista!

    VastaaPoista