perjantai 2. tammikuuta 2015

Kuvasaastetta vuodelta 2014, hyvää Uutta Vuotta 2015!

Alkuun sanon, ettei me olla teinin luustokuvien lisäksi suunniteltu tälle vuodelle muuta. Mennään päivä kerrallaan, kesälle tosin on suunnitelmissa ainakin pari pidempää reissua, mutta niistä lisää ajankohtien lähestyessä. Me mentiin viime vuosi aika extemporella, mm. aloitettiin satunnaiset käynnit rally-tokossa, joten samalla kaavalla mennään jatkossakin. Eiköhän tämäkin vuosi tuo vaikka mitä tullessaan.

Sen tosin päätin, että blogi herää kunnolla eloon - tulossa enemmän mielipidetekstejä ja treeneihin liittyviä postauksia. Seuraavaksi mulla on kehitteillä postaus treeninameista ja palkkauksesta ylipäätään, kunhan saan lisää kuvamatskua. Blogin ulkoasuremppa on myös virallisesti käynnistynyt! Tovi vielä, niin saadaan tännekin aivan uutta eloa. ^^

Kurkkaus parhaisiin otoksiin viime vuodelta;




 
 
 
 
 
 
 
 


 


 

 
 
 
Jätkät toivottaa tekemisentäyteistä ja oikein mukavaa Uutta Vuotta lukijoille! :*
 

3 kommenttia: