sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Essi ja Hiisi kylässä

Perjantaina Essi ja Hiisi saapuivat meille puolenpäivän aikaan. Koirat tulivat heti hyvin juttuun, ja Hiisikin tottui meihin ja kämppäämme hetkessä, eikä ujostellut loppujen lopuksi paljoa. Perjantai meni aika lailla lenkkeillen, treenaillen ja kuvia räpsien. Baco ja Hiisi leikkivät enimmäkseen keskenään ja Bono katseli sivusta touhuja, sisällä näiden ottaessa painimatsia Bono alkoi haukkua kuin mikäkin maailmanvaltias, joko ärsyyntyi siitä että herra kuningasta ei otettu mukaan, tai koitti "puolustaa" Bacoa. Kuitenkin ulkona Bono ja Hiisi ottivat välillä kunnon spurtteja, ja kaikki leikkivät keskenään. Sisällä oli itseasiassa aika rauhallista, eivät hajottaneet paikkoja toisin kuin pelkäsin epäillä. x) Yöt menivät myöskin hyvin, kaikki nukkuivat kiltisti.

Yllätyin, kun Baco ja Hiisi leikkivät välillä aika rajustikin siihen nähden, että Baco on niin pieni, ja tämä termiitti piti silti hyvin puolensa, ei jäänyt edes kovin pahasti alakynteen. Tietenkään Hiisi ei leikkinyt niin rajusti kuin olisi pystynyt, mutta tosiaan aika hurjaa menoa se välillä oli. Kivaa oli selvästi kummallakin.




 

Lauantaina oli vuorossa pentumiitti, joka oli Bacon ensimmäinen miitti, jossa oli paljon koiria. Selvästi oli vähän varautuvainen kaikkia kohtaan, mutta se onkin ymmärrettävää noin pieneltä pennulta. Hienosti se kuitenkin alussa ja välillä uskalsi irtautua musta, vaikkakin juostiin heti kiireesti takaisin kun iiiisot pelottavat koirat tulivat lähelle. Saipahan kontakteja ja totuttelua. Takaisin tultiin bussilla, vähän mietittiin Essin kanssa että mitenköhän tuo bussimatka menee, ja ylipäätään päästäänkö me sinne kun kuski näkee koirat. Kohdalle osui kuitenkin mitä mukavin kuski, joka vielä hymyili perään. Mulla oli Baco sylissäni ja Essi piti Hiisinjörkälettä sylissään, mahtoi olla hupaisa näky. x) Loppupäivän nämä kaksi olivatkin ihan naatteja. Käytiin kuitenkin vielä Bonon ja Hiisin kanssa pidempi lenkki illalla.





Tänään mentiin vielä heti aamusta jäälle ja sitä kautta heitettiin kunnon lenkki. Jäällä treenailtiin vielä urakalla ja otettiin kuvia. Kyllä meillä on pätevät sesset! Puolelta päivin Essi ja Hiisi lähtivät, ja mun rakkineet jäivät tyytyväisinä nukkumaan. Oli kyllä mielettömän kiva ja tekemisentäyteinen viikonloppu. Otettiin myös uudet rakennekuvat jätkistä;


 
Bono 3v 7kk

 
Baco 2kk 3vko

1 kommentti:

  1. Onpas ihanan valoisia ja aurinkoisia kuvia! Kevät tulee selvästi :)

    VastaaPoista